Tiedätkö sen tunteen, kun huomaat ympärilläsi jonkin epäkohdan ja puutteen, joka saa ihmiset tietämättään toimimaan niin surullisesti itseään vastaan? Tämä epäkohta voi liittyä ammattitaitoosi tai sinulle muuten tärkeään asiaan. Yrittäessäsi ajatella ”En minä kyllä tälle asialle vaan voi enempää tehdä” tai asian liittyessä sellaiseen teemaan ja konservatiiviseen koneistoon, johon yksi ihminen ei olevinaan voi vaikuttaa, iskee pelko aika nopeasti päälle.
Se tunne, kun tiedät seisovasi vuoren edessä tavoitellen katseellasi huippua, joka ei edes näyttäydy sinulle. Tällöin on helppoa selitellä itselleen tehtävän olevan suorastaan suuruudenhullu, joten päätät unohtaa sen.
Uskaltauduttuasi mainitsemaan asiasta “sinua viisaammille” ovat he tuon sisälläsi vellovan epävarmuuden kanssa samaa mieltä vahvistaen epäilystäsi todetessaan homman olevan jopa mahdoton. Kuukausia ja vuosia kuluu sinun tehdessä kovasti töitä yrittäen kaikin voimin painaa epäkohtaan liittyviä ajatuksiasi ja tunteitasi sivuun.
Tunteista toimintaan terveystrendien täydentämiseksi
Sitten koittaa päivä, kun väsyt vastustamaan asiaa ja huomaat ajattelevasi “Onko mahdotonta sittenkään olemassa?”, why not ja löydät itsesi sanomasta, ettet pelosta huolimatta voi jättää yrittämättä! “Yritän olla se muutos, jonka niin kovasti haluan nähdä ja lopetan odottamisen! Minähän voisin todella yrittää tehdä uutta juttua!”
Viimeinen naula minun arkkuuni oli tämä lainaus, jonka kuulin Jari Sarasvuon kertomana:
Oi jospa aloittaisimme siitä, mikä on tarpeen ja jatkaisimme sillä, mikä on mahdollista niin saisimme aikanaan havaita tehneemme sen, mikä “maailman vankien mielestä” on mahdotonta.
Franciscus Assisilainen
Saako suuhygienisti erottua joukosta?
Minun kohdallani tämä vuori liittyy tietenkin työhöni suuhygienistinä. Olen ollut alalla 20 vuotta, josta 15 vuotta hygienistinä. Nähnyt, lukenut, kokenut, kuullut, puhunut, pohtinut, ollut kysymysmerkkinä ja surullinen sekä turhautunut liian monta kertaa siihen, miten tietämättöminä ihmiset tekevät itselleen pahaa suutaan laiminlyömällä.
Oli jonkin vuoden jokin päivä, kukapa näitä haaveilujen hetkiä tarkalleen muistaa, ja aloin olla jo todella harmistunut siihen, että saatoin auttaa hoitolassani vain yhtä onnekasta asiakasta kerrallaan. Sellaisiksi heidät ajattelin, onnekkaiksi ne ihmiset, jotka jotenkin olivat päätyneet käsiini. Ja minä olin onnekas saadessani auttaa, hoitolaani tuli uusia ja vanhoja asiakkaita uudelleen. Olin saanut jo pitkään nähdä kätteni jäljen ja kuullut kiittävän palautteen siitä myös asiakkailta.
Koin asiani niin tärkeäksi, että aloin haaveilla lavasta, jolla voisin kertoa asiaani sadoille, tuhansille ja kymmenille tuhansille ihmisille. Halusin huutaa. Halusin olla ieninspiraattori ja luoda heimon sekä yhdenlaisen “uskonnon” suun ympärille. Halusin siitä ilmiön.
Miksipä ei? Onhan sitä typerimmistäkin asioista tehty tärkeitä, kun joku on nähnyt mahdollisuuden ja tehnyt.
Sitä paitsi, olihan minulla ollut näitä muiden mielestä “liian suuria” unelmia ennenkin ja ne olivat onnistuneet. Miksi en siis rohkenisi jälleen yrittää? Seuraavakin unelma jo odottaa pinkillä rusetilla koristellussa lasipurkissa, johon unelmia ja ideoitani kerään kauniiksi rullaksi käärittynä.
Emme ole olleet tarpeeksi kiinnostavia
Olin niin monet kerrat saanut kuulla märinää siitä, miksi mikään ei alallamme muutu ja mitä kaikkea pitäisi tehdä toisin. Siksi olen opetellut aidosti kuulemaan asiakkaitani ja melkoisen pään seinään hakkaamisen jälkeen aloinkin mielestäni lopulta nähdä tuon seinän, johon alamme törmää. Kaikki tiivistyy mielestäni Alf Rehnin lausahdukseen
“Sisältö ilman kommunikaatiota on turhaa!”
Saadakseni alamme sisällön kommunikoiduksi aloin opiskella asioita täysin alamme ulkopuolelta, imin kaikkea alamme ulkopuolelta oppimaani tietoa kuin pesusieni. Tuolla matkalla ymmärsin aika pian, missä ongelmat suun epäkiinnostavuuteen alamme ulkopuolisille ihmisille olivat.
- Hyvinvointi- ja terveysskenen kaaviot on piirretty puutteellisesti luullen, että kuvio on täydellinen ja että sillä voisi saavuttaa optimoidun ja parhaan version itsestään.
- Kaaviot ovat niin vakiintuneita, että niitä ei osata kyseenalaistaa. Tämän olen todistanut kohtaamieni ihmisten kanssa sekä siviilissä että hoitolassani.
- Kaaviot on siis piirrettävä uusiksi! Niin minä lopulta tein.
Muutosta ei synny tiimissä, jossa on vain suunhoidon ammattilaisia
Alallamme vallitsee vahva tapa toimia aina samalla tavalla saaden tietenkin samoja tuloksia, koska pelko epäonnistumisesta tai ammatillisen uskottavuuden kärsimisestä on suuri – tämä on muuten myös tabu, josta en saisi kirjoittaa.
Vaikka kaikki kuinka haluaisivat ihmisten innostuvan suustaan, me emme saa muutosta aikaiseksi yksin. Kaiken kipuilun ja kieppumisen jälkeen aloin lopulta hyväksyä myös itse, että tarvitsen unelmani toteuttamiseen oikean tiimin – ja helkkarin hyvän sellaisen.
Hankin siis tiimin, johon kuului täysin muiden alojen osaajia. Muutaman palapelin palasen asetuttua paikalleen selkäni taakse astui kaksi käsittämättömän osaavaa ja innokasta naista. Tiimi, jota en osannut edes toivoa.
Heidän kanssaan saatoin alkaa hahmotella ja unelmoida ääneen, leikitellä ja heittäytyä luovuuden äärelle, purkaa turhautumistani ja suruani, sanoa ääneen myös ne tyhmät ideat, jotka osoittautuivatkin usein parhaiksi. He kuuntelivat, kirjoittivat ja piirsivät, heittäytyivät mukaani hammasmaailmaan avoimin ja rohkein mielin. Miten kuivasta ja puisevasta hammashoitoteemasta olikaan tullut asia, jolla saattoi leikitellä ja heittäytyä aiheen parissa ihan mielikuvituksen vietäväksi!
Toivon siis vihdoin keksineeni kaavan tai uudenlaisen pyörän alallemme, josta hyötyjä olet sinä, mitä tärkein lukijani.
Se, mitä tästä syntyi, ei enää mahdu tähän, joten kerron siitä sinulle vasta seuraavassa blogikirjoituksessani. Sori. 😉
Jos haluat kuulla ensimmäisten joukossa mistä ihmeestä oikein on kyse, voit liittyä postituslistalleni tämän kirjoituksen alta.